Service+Support: Asiakastiedote

Julkaistu: 16.6.2011, Olli Sulander

Palvelupyyntöjen ja vikailmoitusten käsittely läpinäkyväksi

Nettipohjainen palvelupyyntöjen käsittelyjärjestelmä on tarkoitettu sekä palvelupyyntöjen että vikailmoitusten käsittelyyn. Sla -asiakkaidemme yhteyshenkilöt kirjautuvat järjestelmään henkilökohtaisilla tunnuksillaan. Asiakasyritys päättää itse kenellä on oikeus toimeksiannon jättöön ja kenellä ainoastaan näiden seurantaan. Organisaation kaikki yhteyshenkilöt kuitenkin näkevät kaikki oman yrityksen toimeksiannot ja niiden statukset. Siten vältytään päällekkäisiltä toimenpiteistä ja tarpeettomilta kyselyiltä.

Statustiedossa on informaatiota muun muassa pyynnön jättö- ja käynnistysajankohdista, kiireellisyydestä, toteutuksen vaiheesta, toteutukseen osallistuvista osapuolista, toimeksiannon sisällöstä, mahdollisista kommenteista ja valmistumisesta. Tällä tavoin kumpikin osapuoli voi läpinäkyvästi seurata prosessin etenemistä.

Tavoitteenamme on strukturoida ja yksinkertaistaa viestintää sekä tehostaa tehtävien läpivientiä.

Palvelun käyttöönotto

Nykyisille sla -asiakkaillemme tulemme lähettämään sähköpostilla tarvittavat käyttäjätunnukset kesäkuun aikana wet testin edetessä. Uudet henkilöt näissä yrityksissä voivat lähettää pyynnön tunnuksista kirjautumislinkin kautta.

Uusia asiakkaittemme pyydämme täyttämään yhteydenottolomakkeen. Vastaanotettuamme sen otamme pikaisesti yhteyttä sopiaksemme sla -palvelun sisällöstä.

Ystävällisin terveisin

ASG Service+Support

Sulje